Minun valintani

Minulla on jatkuva kiire kaikessa mitä teen. Tai tavallaan on ja ei ole. Fyysisesti en kiiruhda, mutta koko ajan teen ajatustyötä. Suunnittelen, ennakoin, valmistelen. Tunne vie lujaa. Sadattelen mennyttä, haaveilen tulevasta, molempia teen kaikella minulle suodulla kapasiteetilla. Mutta tämä hetki. Minulle ei tuota ongelmia saada kiinni vuosien takaisista muistoista tai kokemuksista, mutta tähän hetkeen tarraaminen... Lennokkuus näkyi myös Moodmetric sormuksella tekemässäni seurannassa. Mun yöt on samaa sirkusta kun päivisin, käsittelen asioita myös lennokkaissa unissani... Moodmetric-sormus rekisteröi yölle melkoiset stressilukemat. Arvoa 50 tavoitellaan noin keskimäärin, yö on mennyt  90-100. Tekeminen, jatkuva suorittaminen, pitää monta hommaa balanssissa. Olen kasvanut siihen vuosien aikana toimeliaiden lasten ja aktiivisen arjen myötä. Kun löytyy rutiini, niin löytyy väljyyttä ennakoinnille ja muutoksille. Ja rutiinista tulikin mieleeni autopilotti. Wikipedia ...

Järjestelmäpäivitys 2.0.2.0 Kirjoittamisen myötä toivon saavani lisää tilaa kovalevylle korvieni välissä. Vähän samaan tapaan kun lasten huoneissa tiedetään olevan kaikki tarpeellinen, vaikka mikään ei juuri nyt löydy koska Ensemääollu ja Toisenteki on käyneet muotoilemassa sisustusta asukaslähtöisemmäksi. Kapasiteetti on niin tukossa että viimeisiä asioita on tuupattu tilaan ujuttamalla varovasti oven raosta. Meinaa olla vaikea muistaa mitä kaikkea sinne on tullut jemmanneeksi. Kirjoittamalla tahdon siis jäsennellä ajatuksiani. Ja tunteitani. -Ja ne ne muuten on pirullisia ne! Jotta ajatuksista saa kiinni täytyy kirjaimia ja sanoja asetella jollain tapaa loogiseen järjestykseen. Loogisuus ja tunteet taas ei millään muotoa tässä mun sisäisessä konseptissa tahdo mahtua edes vierekkäisille kaistoille. Pään sisäisellä highwayllä kun tuntuu olevan tusina kaistaa molempiin suuntiin. Tahdon jakaa tekemiäni havaintoja ajattelun vaikutuksesta omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Juur...

Olen aina ollut pohdiskelija. Lukiossa parasta oli äidinkielen tunnit missä piti kirjoittaa kuvasta. Oli aivan uskomattoman palkitsevaa oivaltaa erilaisia lähestymiskulmia, tulkintoja, aina uudelleen ja uudelleen samasta kuvasta. Myöhemmin ammattiopinnoissani nautin monien vihaamista itse arvioinneista. Mitä tein? Millainen vastaanotto oli? Missä onnistuin? Missä jäi petrattavaa? Miten voisin toimia toisin? Miten paikka, välineet, olemukseni, eleeni mahdollisesti vaikuttivat lopputulokseen? Kirjoitin tätä sivu tolkulla!   Sitten tuli ruuhkavuodet ja rutiinit. Jäi pohdiskelu ja itsensä toteuttaminen. Ei tarvitsisi jäädä, mutta niin minulle kävi. Niin minä huomaamattani valitsin. Haasteet elämässä sysäsivät minut tälle syvemmälle itsetutkiskelun tielle uudelleen jokin aika sitten.   Yhtäkkiä minulla oli jälleen aikaa ja ajatukseni! Materiaalia saan siihen tahtiin työstettäväksi että kapasiteetti korvien välissä ei enää riitä.  Jo kauan sitten olin kylvänyt pienen...