Minulla on jatkuva kiire kaikessa mitä teen. Tai tavallaan on ja ei ole. Fyysisesti en kiiruhda, mutta koko ajan teen ajatustyötä. Suunnittelen, ennakoin, valmistelen. Tunne vie lujaa. Sadattelen mennyttä, haaveilen tulevasta, molempia teen kaikella minulle suodulla kapasiteetilla. Mutta tämä hetki. Minulle ei tuota ongelmia saada kiinni vuosien takaisista muistoista tai kokemuksista, mutta tähän hetkeen tarraaminen...
Lennokkuus näkyi myös Moodmetric sormuksella tekemässäni seurannassa. Mun yöt on samaa sirkusta kun päivisin, käsittelen asioita myös lennokkaissa unissani...
Lennokkuus näkyi myös Moodmetric sormuksella tekemässäni seurannassa. Mun yöt on samaa sirkusta kun päivisin, käsittelen asioita myös lennokkaissa unissani...
 |
| Moodmetric-sormus rekisteröi yölle melkoiset stressilukemat. Arvoa 50 tavoitellaan noin keskimäärin, yö on mennyt 90-100. |
Tekeminen, jatkuva suorittaminen, pitää monta hommaa balanssissa. Olen kasvanut siihen vuosien aikana toimeliaiden lasten ja aktiivisen arjen myötä. Kun löytyy rutiini, niin löytyy väljyyttä ennakoinnille ja muutoksille. Ja rutiinista tulikin mieleeni autopilotti.
Wikipedia kuvaa (hieman sormeilin kuvausta) autopilotin olevan laite tai järjestelmä, joka huolehtii automaattisesti yksikön ohjaamisesta. Autopilottien kirjoitetaan yleistyneen voimakkaasti 2000-luvun alusta lähtien mitä en yhtään ihmettele tällä "kaikki mehut irti työmuurahaisista -vuosituhannella". Näin jälkikäteen huomaan tukeutuneeni autopilottiin jo vuosia.
Wikipedia kuvaa (hieman sormeilin kuvausta) autopilotin olevan laite tai järjestelmä, joka huolehtii automaattisesti yksikön ohjaamisesta. Autopilottien kirjoitetaan yleistyneen voimakkaasti 2000-luvun alusta lähtien mitä en yhtään ihmettele tällä "kaikki mehut irti työmuurahaisista -vuosituhannella". Näin jälkikäteen huomaan tukeutuneeni autopilottiin jo vuosia.
Kuinkahan moni voisi nostaa kanssani lavan pystyyn merkiksi siitä että tunnistaa itsessään tämän tyyppistä toimintaa? Korvien väli tukosssa aikatauluja, omia ja/tai lasten. Minun tapauksessa omia ei juurikaan, pääasiassa lasten. Kouluun menot ja päivän päättymiset, läksyt, uintipäivät, kokeiden allekirjoitukset, Wilmat ja Päikyt, päikyn retket, lelupäivät, varustukset, vasut, vanhempanillat, hammaslääkärit, terveystarkastukset, kaverisynttärit, harrastuskuljetukset, varusteiden koko ja kunto, sään mukainen vaatetus, oikea prinsessa mekon rinnuksen printissä, muutokset kaikessa edellä mainitussa, tulevan ennakointi ja muutokset suunnitelmiin...
Taustamelukuulokkeet on jo sisäänrakennettuna korvakäytävissä jotta edes osa tajunnan virtaan pyrkivistä hapatuksista suodattuisi eikä pääsisi yskivää järjestelmää enempää kuormittamaan. Autopilotti on siis tukipalvelu, jonka johdosta kaikesta edellä mainitusta selviää kokolailla järjissään.
Tämä autopilotti prakasi viime viikolla. Tai ehkä se ei ollut autopilotin vika vaan ongelma oli että ajattelin itse ja huti tuli. Kun olin kahden päivän sisällä polttanut ufoksi muotoutuneet pannarin, suurustanut kiisseliä kahdella mukilla liuotettua tomusokeria, polttanut makarolilaatikon ja maustanut jauhelihakastikkeen pizzamausteella, tuumasi vanhempi tyttäreni että "Pitäisikö pyytää mummi laittamaan ruokaa täksi viikoksi?" Esikoinen huokaisi turhautuneena että "Koita nyt äiti keskittyä!".
Minun tapauksessa keskittyminen on riski. Kukaan ei pysty keskittymään 24/7 ja minä keittelen "katastrofin" ainekset sekunnin murto-osassa. Olen kasvanut tähän neljä vuosikymmentä ja ajattelen näiden pienten arjen "källien" kasvattaneen ymmärrystäni ja kärsivällisyyttäni. Nämä taidot ovat monessa tilanteessa olleet kannattelevia voimavarojani. (Kaikkea en minäkään silti ymmärrä.)
Autopilotissa on se vika että sen alas ajoon ja uudelleen käynnistämiseen kuluu noin viikko joten se ei helposti mukaudu tällaiseen viikko-viikko konseptiin. Se on kierroksilla 24/7, joka toinen viikko se vaan sakkaa toimettomuuttaan. Se iskee käskyä aivoille ja käskyt jää ajatusten loputtomaksi jonoksi tajunnan virtaan.
Minulla on siis taito saada rentotumisestakin stressaavaa. Kun lapset eivät ole minulla ajattelen kuinka minun pitäisi nyt sitä, tätä ja tuota, nautiskella vapaa-ajasta ja kiireettömyydestä. Todellisuudessa stressaannun tyhjästä ajasta. Vapaa-ajasta puuttuu rutiini ja siitä ei meinaa tulla valmista! Teen kaikkea ja en mitään. Teen kiireen tunnun vaikka kiireelle ei ole perusteita. Rentoudun kun lapset tulee ja saan hypätä vauhdikkaaseen arkeen.
Oman hiljaisen viikkoni vapaa-ilta saattaa muodostua seuraavan kaltaiseksi:
Televisio on auki. Istun sohvalla, läppäri sylissä, jalat vadissa jalkakylvyssä. Vieressäni on kirja, minkä päällä on kuppi kaakaota, suussa on suklaata. Kahvakuula imurin välittömässä läheisyydessä jalkakylpyvadin vieressä. Katselen ikkunasta ulos samalla kun surffaan netistä löytyisikö motivointiverkkareita. Vastaan välillä mesessä kaverin viestiin ja hahmottelen puhelimen näytölle ystävän puhelinnumeroa.
Autopilotin yksi haittaohjelma on se että siihen voi hukata itsensä. Sen voi epähuomiossa ohjelmoida vastaamaan vain muiden tarpeisiin. Kesällä löysin maksullinen lisäsovelluksen "Poistu maasta". Tämä on ainoa hetki kun olen päässyt ohjelmasta oikeasti hetkeksi irti. Se oli vapauttavaa.
Uusissa päivityksissä autopilotin osa-alueissa on hyvinvointisektori edustettuna, minkä sisältö vaihtuu viikoittain vastaamaan paremmin kohdehenkilöitä.
Olen jo oikealla tiellä kun tiedostan haasteeni. Minun on opittava hidastamaan ja pysähtymään. En voi hypätä liikuvasta autosta moottoritiellä vaan täytyy yrittää löytää joku hiljaisempi metsätie. Liittymä näkyy jo!
 |
| Pannukakuksi meni... |
Tämä autopilotti prakasi viime viikolla. Tai ehkä se ei ollut autopilotin vika vaan ongelma oli että ajattelin itse ja huti tuli. Kun olin kahden päivän sisällä polttanut ufoksi muotoutuneet pannarin, suurustanut kiisseliä kahdella mukilla liuotettua tomusokeria, polttanut makarolilaatikon ja maustanut jauhelihakastikkeen pizzamausteella, tuumasi vanhempi tyttäreni että "Pitäisikö pyytää mummi laittamaan ruokaa täksi viikoksi?" Esikoinen huokaisi turhautuneena että "Koita nyt äiti keskittyä!".
Minun tapauksessa keskittyminen on riski. Kukaan ei pysty keskittymään 24/7 ja minä keittelen "katastrofin" ainekset sekunnin murto-osassa. Olen kasvanut tähän neljä vuosikymmentä ja ajattelen näiden pienten arjen "källien" kasvattaneen ymmärrystäni ja kärsivällisyyttäni. Nämä taidot ovat monessa tilanteessa olleet kannattelevia voimavarojani. (Kaikkea en minäkään silti ymmärrä.)
Autopilotissa on se vika että sen alas ajoon ja uudelleen käynnistämiseen kuluu noin viikko joten se ei helposti mukaudu tällaiseen viikko-viikko konseptiin. Se on kierroksilla 24/7, joka toinen viikko se vaan sakkaa toimettomuuttaan. Se iskee käskyä aivoille ja käskyt jää ajatusten loputtomaksi jonoksi tajunnan virtaan.
Minulla on siis taito saada rentotumisestakin stressaavaa. Kun lapset eivät ole minulla ajattelen kuinka minun pitäisi nyt sitä, tätä ja tuota, nautiskella vapaa-ajasta ja kiireettömyydestä. Todellisuudessa stressaannun tyhjästä ajasta. Vapaa-ajasta puuttuu rutiini ja siitä ei meinaa tulla valmista! Teen kaikkea ja en mitään. Teen kiireen tunnun vaikka kiireelle ei ole perusteita. Rentoudun kun lapset tulee ja saan hypätä vauhdikkaaseen arkeen.
Oman hiljaisen viikkoni vapaa-ilta saattaa muodostua seuraavan kaltaiseksi:
Televisio on auki. Istun sohvalla, läppäri sylissä, jalat vadissa jalkakylvyssä. Vieressäni on kirja, minkä päällä on kuppi kaakaota, suussa on suklaata. Kahvakuula imurin välittömässä läheisyydessä jalkakylpyvadin vieressä. Katselen ikkunasta ulos samalla kun surffaan netistä löytyisikö motivointiverkkareita. Vastaan välillä mesessä kaverin viestiin ja hahmottelen puhelimen näytölle ystävän puhelinnumeroa.
Autopilotin yksi haittaohjelma on se että siihen voi hukata itsensä. Sen voi epähuomiossa ohjelmoida vastaamaan vain muiden tarpeisiin. Kesällä löysin maksullinen lisäsovelluksen "Poistu maasta". Tämä on ainoa hetki kun olen päässyt ohjelmasta oikeasti hetkeksi irti. Se oli vapauttavaa.
Uusissa päivityksissä autopilotin osa-alueissa on hyvinvointisektori edustettuna, minkä sisältö vaihtuu viikoittain vastaamaan paremmin kohdehenkilöitä.
Olen jo oikealla tiellä kun tiedostan haasteeni. Minun on opittava hidastamaan ja pysähtymään. En voi hypätä liikuvasta autosta moottoritiellä vaan täytyy yrittää löytää joku hiljaisempi metsätie. Liittymä näkyy jo!
Kommentit
Lähetä kommentti