Uusi vuosi. Vain hyvät asiat pääsee jatkoon.

Uusi vuosi. Uusi vuosikymmen.

Nyt oli konkreettinen hetki tehdä välitilinpäätös ja avata uusi sivu. Menneestä otin mukaani kaiken oppimani ja hyvän, kuluttavat, energiaa syövät asiat jätin taakseni (lue: kirjasin ylös ja poltin).

Aivan vuoden viimeisinä päivinä voimauduin valtavasti oivalluksesta että kaikki on mahdollista. 

Minulla on toisaalta valtavasti ideoita, toisaalta minun on opittava pysähtymään hetkeen. Voin tehdä molempia, mutta ensisijaisesti on opeteltava olemaan läsnä tässä hetkessä.

Aloitin vasta uutena vuotena Eckhart Tollen kirjan Läsnäolon voima. Olen siinä pisteessä ajattelun muutoksessa että tämä uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. En vielä osaa kunnolla tiivistää kirjan ajatusta, en enempää kuin mitä nimi kertoo, mutta yritän silti. Olin jo ennen kirjan aloittamista pohtinut uupumusta ja omaan ajatteluuni pureuduttuani tein oivalluksia asioista jotka saattavat toimia salakavalina energiasyöppöinä. Suurin tekijä on tunne. Tolle muistuttaa kaiken aikaa siitä että tunne aikaansaa kehossa muutoksia joita voimme tulkita väärin. Tunne kasvaa huomiosta ja kasvaessaan se saattaa ottaa haltuunsa ja minusta tulee ikäänkuin tunteen henkilöitymä. Se en ole minä. Se ei ole totta. Kannattaa lukea kirja itse. Se on hyvä! Odotan jopa mielenkiinnolla seuraavaa tunnekuohua, saisinko sen tämän kirjan opeilla näivetettyä alkuunsa, jää nähtäväksi. Uskon kyllä että saan!

Oivalsin siis että kuormitan itse itseäni. Tapoja on monta, pohdin tässä lyhyesti vertailua ja odotuksia. Olen useasti törmännyt siihen että sen sijaan että tekisin asioita puhtaasti itselleni, oman tahtoni mukaisesti, omaa päämäärääni tavoitellen, ennen pitkää olen havahtunut pohtimasta sitä mitä joku muu kyseisestä asiasta ajattelee? Miten minun odotetaan toimivan?

Vertailulla saadaan odotuksiin valettua vahva perusta. Se alkaa jo lapsena ja siihen olen itsekin monesti syyllistynyt. Pääosin puhtaasta mielenkiinnosta yksilöä ja persoonallisuuksia kohtaan, mutta myös siksi että veljensä... Ja tämän ikäisenä pitäisi jo... Ja koska naapurinkin... Ja se tutun kummin kaiman serkun poika, se se vasta olikin...

Vertailua voi harrastella kasvussa, taidoissa, kiinnostuksen kohteissa, harrastuksissa tai harrastuneisuudessa, koulumenestyksessä, You name it!

Sitä voi tehdä suhteessa sisaruksiin, naapureihin, päiväkoti- ja koulukavereihin, jopa edellisiin sukupolviin! Lista on loputon. Ja sitten kun tämä malli on vuosien varrella sisään ajettu, niin sitten ihan ohuesti poiketaan viimeistään murrosiässä johdonmukaisesta linjasta ja kannustetaan että "Ei sillä ole väliä mitä joku muu ajattelee tai tekee!" -Been there, done that!

Sitten kun on opittu mitä missäkin vaiheessa, tilanteessa, paikassa toiset on tehneet, päästään siihen mitä vastaavissa tilanteissa minulta odotetaan. Jokaisella meillä on monenlaisia rooleja. Olen mm. minä, tytär, sisko, serkku, pikkuserkku, veljen tyttö, kummitäti, äiti, täti, tuttu, kaveri, ystävä, naapuri, nainen (tässä kohtaa vasta tuli tämä mieleen, tälle täytyy tehdä jotain!) ja erinäinen määrä ee-äks -alkuisia juttuja... En jaksa edes aloittaa erittelemään kuhunkin rooliin liitettyjä (minun, ympäristön ja yhteiskunnan määrittelemiä) odotuksia. Onko se sitten ihme että erilaisten roolien myötä kasaantuneesta valtavasta määrästä odotuksia ahdistuu? 

Mutta. Tunne. Kuinka iso osa henkisestä kuormasta perustuu pelkkään tunteeseen? Asia voi olla mitä tahansa. Riittämättömyys, arvottomuus, huonous, heikkous, hitaus... 

Kun pohtii odotuksia, ovatko kokemani odotukset itseasiassa vaan tunnetta? Minun kokemani tunne niistä odotuksista joita minä ajattelen toisten minulle asettaneen. Käytännössä voin siis itse kuormittaa itseäni lankeamalla itse itselleni asettamiini ansoihin. Tässä jo aivot nyrjähtää... Tunne on siis asia mille pitää asettaa rajat. Tunne on hyvästä, inhimillistä ja tärkeää, mutta kuormittava, ikävä tunne ei saa niellä meitä. Se pitää opetella tunnistamaan, antaa sille huomiota juuri sen verran kun on tarpeen ja sitten siirtää se sivuun hyvinvoinnin tieltä. Sitä ei pidä tukahduttaa, mutta sitä ei pidä myöskään tarpeettomasti ruokkia.

Jokaisen on löydettävä itse itsestään ne asiat joihin kokee tarvitsevansa muutosta ja menetelmät jotka palvelee itseä parhaiten. Ei kaikilla ole muutostarvetta, joku on jo muuttanut kurssia kaipaamallaan tavalla. Olennaista on tämä hetki. Ei mennyt tai tuleva. Oleva. Oleminen. Nyt. 

Näiden ajatusten tiedostaminen on auttanut minua vähentämään omaa henkistä kuormitustani. Kaikilla asioilla on monta puolta, mutta hyvinvointia itselleni tavoitellessa lähestyn asiaa yksinkertaisesti niin että oivaltamalla kuormittavia ajatusmalleja, voin vaikuttaa omaan jaksamiseen myönteisesti. Suuri haasteeni on ollut monimutkainen ajattelu. Töissä on jotenkin helpompaa kun asiat on selkeitä, pääni sisällä mikään ei ole :)